Päärakennuksen restaurointi

Päärakennus on rakennettu v. 1841 ja jatkettu 1870-luvulla. Julkisivussa näkyviä muutoksia on tehty viimeksi 100 vuotta sitten, jolloin rakennettiin kuistit ja niiden päälle poikkipäätyiset satulakatot.

Aloittaessamme restaurointityön v. 2008 päärakennus oli melko huonossa kunnossa. Se oli ollut yli kaksi vuosikymmentä kokonaan poissa käytöstä, pintamaalit hilseilivät voimakkaasti ja tiilikatto vuosi, minkä vuoksi rakennuksessa oli jonkin verran kosteus- ja vesivaurioita.

Kokoaikaisesti talossa oli asuttu viimeksi 1950-luvulla, mikä näkyi monin tavoin itse rakennuksessa ja ympäristössä, masentavastikin. Vaikeaksi kokemamme lähtötilanne osoittautuikin rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi.

Hovilan päärakennuksen historiallinen arvo säilyi, koska se oli pitkään asumattomana, eikä sitä siksi modernisoitu. Talo oli ”säästynyt” nykyajan rakennustekniikalta ja -tyyliltä, jotka helposti pilaavat vanhan talon ja hävittävät sen historiaa, menneen ajan kulttuurikerrostumia.

Kunnostuksen perusajatuksena oli vanhan kartanon 1800-luvun tyylin ja tunnelman vaaliminen. Emme harkinneet ottaa taloa omaan käyttöömme, vaan tavoitteena oli restauroida ja säilyttää rakennus mahdollisimman aitona aikakautensa edustajana. Päärakennuksen kunnossa pitämiseksi siihen oli saatava myös toimintaa. Restauroinnin tavoitteena olikin alusta lähtien rakennuksen kunnostaminen kesäaikaiseen juhla- ja näyttelykäyttöön.

Työn edetessä tavoitteemme kuitenkin hieman muuttuivat, sillä rakennus osoittautuikin arvokkaammaksi kuin olimme arvelleet. Kosteuden vuoksi repeytyneiden pinkopahvien tilaa selvittäessämme löysimme talosta katto- ja seinämaalauksia: ensiksi salista ja sitten useista muistakin huoneista. Samasta katosta löytyi jopa kahdet maalaukset, joista varhaisimmat oli tehty lumppupaperiarkeille.

(42 of 84)

Kattomaalauksista ei kukaan elossa oleva enää tiennyt, sillä ne olivat jääneet uusien pinkopahvien alle jo sata vuotta aikaisemmin. Mielenkiintoisten löydösten jälkeen aloimme tutkia talon historiallisia kerrostumia yhä tarkemmin. Oli todellakin onneksemme, että taloa ei oltu modernisoitu. Asiantuntijat osasivat opastaa meitä menneisyyden rakenteiden tutkinnassa ja tulkinnassa – onneksi aikaisemmat sukupolvet olivat tehneet myös merkintöjä tulkittavaksemme.

Vanha rakennus paljastaa hiljaa aarteitaan sille, joka malttaa niitä etsiä. Samalla rakennuksen henkinen arvo kasvaa kunnostajien mielissä. Löytöretkeilijän mieli antaa voimaa vanhan kunnostajalle vastoinkäymistenkin kohtaamiseen.

Meillä on sukusiteet kartanoon yli sadan vuoden takaa ja tunnemme omakohtaisestikin kartanon historiaa 1950-luvulta alkaen. Kunnostustyön myötä suhteemme kartanoon syveni huomattavasti, sillä työn mukana löytyneet pienemmät ja suuremmat arkistolöydöt silloittivat tietä kaukaisesta menneisyydestä, aina 1600-luvulta saakka, tähän päivään. Ullakolta ja vuorilautojen välistä löytyneistä kirjallisista dokumenteista vanhimmat ovat taloa edeltävältä ajalta.

Museovirasto oli arvostanut hankettamme jo alusta alkaen myöntämällä kunnostusavustuksen tiilikaton uusimiseen. Heiltä saimme tukea ja asiantuntemusta myös ulkomaalaukseen, ikkunoiden ja kivikellarin sekä aitan kunnostamiseen. Kattomaalausten löydyttyä saimme hieman avustusta myös niiden konservointiin. Museoviraston mukanaolo antoi restaurointityömme eri vaiheisiin hieman taloudellista tukea, mutta tärkeintä oli heiltä saatu asiantuntemus ja kannustus entisöintityöhön.

Talon rakenteita ei avattu enempää kuin oli tarpeen. Niiden kätkemiä aarteita jäi vielä tulevienkin polvien tutkittavaksi. Restauroinnissa pyrittiin 1800-luvun lopun tyylin ja hengen säilyttämiseen. Niinpä tätä vanhemmat katto- ja seinämaalaukset dokumentoitiin valokuvin ja jätettiin sellaisenaan paikalleen. Eri huoneiden seitsemän – kahdeksan tapettikerrosta jätettiin paikalleen, niistä otettiin vain fragmentit näytteeksi ja tapettikerrokset ajoitettiin.

Talossa oli säilynyt vanhoja kalusteita melko runsaasti. Useitakin niistä piti kunnostaa, mutta ajan patinaa pyrimme vaalimaan. Kartanon sisustukseen sopivia kalusteita jouduimme myös hankkimaan lisää. Sekä kalusteiden hankinnassa että koko restaurointityön toteuttamisessa olemme kiitollisia kaikille työhömme osallistuneille sekä asiantuntijoille että käytännön työtä tehneille. Ilman monipuolisesti vanhaa rakennuskulttuuria tuntevia tekijöitä restaurointityö ei olisi mahdollista.